Esittely
Ottelutilastot
Cowboys NiceHockey - YJK
2017-2018 - Cowboys NiceHockey - Naisten Suomi-sarja
Klo 19:00 Uikko Areena
21
Tam

Myöhäispelien viikonloppu


Flunssa-aallon kourissa kärvistellyt NiceHockey joutuu viikonloppuna tuleen kahteen kertaan.

Lauantai-iltana pelataan klo 19 alkaen Lapualla Virkiää vastaan. Virkiä on pelannut Suomi-sarjassa vasta yhden ottelun, jossa se hävisi myös NiceHockeyn kaataneelle APV:lle lukemin 6-2. Mestis-karsinnassa Virkiä kaatoi NiceHockeyn Nivalassa lukemin 5-2, mutta Lapualla NiceHockey taipui vasta jatkoajalla. Odotettavissa on tiukka vääntö, jossa NiceHockey ei helpolla pisteistä luovu.

Sunnuntaina päästää kokemaan paikallispelien huumaa viidennen kerran tällä kaudella. Neljällä aiemmalla kerralla NiceHockey on onnistunut selättämään Jääkarhut. Viimeisin ottelu, Suomi-sarjan avaus, oli peleistä tiukin. Ottelu ratkesi NiceHockeyn eduksi vasta kolmannen erän puolivälin tienoilla. Viime viikonloppuna YJK onnistui nipistämään pisteen Kärpät Akatemialta Oulussa, joten tundran vaarallinen peto on saanut vainun sarjapisteistä. NiceHockeyn hyökkäyspeli ei ollut oikein uomissaa viime viikonloppuna. Puolustuspeli toimi kuitenkin mainiosti, joten sen varaan on ollut hyvä kuluneella viikolla rakentaa entistä parempaa hyökkäyspeliä.

Tule sunnuntaina katsomaan Uikko-areenalle, kuinka NiceHockey selviää pisteitä metsästävän jääkarhun kynsistä. Peli alkaa klo 19. "Lämmittelyotteluna" pelataan miesten II-divisioonapeli Cowboys-TIHC klo 16 alkaen.

Kivusta nautintoon



Kuva: Henna Liimatainen

Lauantaina NiceHockey vieraili Lapualla Virkiän vieraana kokien kirvelevän ja kivuliaan tappion Virkiän iskettyä viimeisellä minuutilla voittomaalin. Ottelu kulki tasaisissa merkeissä. Avausosuman iski siniviivalaukauksella Marjaana Kinnunen, mutta lukuisat NiceHockey-jäähyt käänsivät momentumia kotijoukkueelle. Virkiä iskikin kaksi ensimmäistä maaliaan ylivoimalla. Tasakentällisin hienokseltaan peliä hallinnut NiceHockey tasoitti pelin puolivälissä ja siirtyi kolmannen erän alussa johtoon Moona Keskisarjan maaleilla. Tasaisen ottelun ratkaisuksi muodostui pari henkilökohtaista virhettä, joista Virkiän tehonaiset rankoivat armottomasti. Tekevälle sattuu, ei voi mitään, vaikka kipeää tekeekin!

Tiia Isokäännälle NiceHockey-maalilla 28 torjuntaa ja Melissa Möröselle Virkiän maalilla 22 torjuntaa. Emilia Pekkarinen palkitsi hyvin pelanneen ja erinomaisesti henkeä joukkueeseen luoneen Jenni "The Kapu" Juolan Möllillä. NiceHockey-tehot Lapualla. Moona Keskisarja 2+0, Marjaana Kinnunen 1+1, Emiliat Pekkarinen ja Pääkkö molemmat 0+2.

Myöhäinen kotiintulo, raastava pettymys ja pelirasitus hidastivat hieman koneen käynnistymistä sunnuntain kotipelissä Ylivieskan Jääkarhuja vastaan. Lähes erän ja parin alivoiman ja yhden ylivoiman ajan etsittiin parasta virettä, mutta sitten räjähti. YJK ylivoimalle ja verkko tötterölle: ensin Emilia Pekkarinen syötti upean kiekonhallintajakson jälkeen namupassin parhaaseen maalintekosektoriin, josta Moona Keskisarja tälläsi limpun ylämummoon. Reilu puoli minuuttia ja taas pöllyteltiin alivoimalla vierasverkkoa. Tällä kertaa kiekon maaliin juonivat Kaisu Vähäsöyrinki ja Marjaana Kinnunen. Tämän jälkeen sunnuntai-illan hegemoniaottelussa kentällä oli vain yksi määrätietoinen JOUKKUE.

Kiekonhallinta oli suureksi osaksi kotijoukkueella, vierailija yritti rikkoa kotijoukkueen vahvaa karvausta pitkillä syötöillä ja puolen kentän kärkyillä, mutta tämäkään ei rikkonut NIceHockeyn viisikkopeliä. Tasaiseen tahtiin kiekko löysi tiensä ylivieskalaismaaliin. Maalareina toisessa erässä kunnostautuivat Elina Haikola, Moona Keskisarja ja Roosa Marjoniemi. Erätauolle lähdettiin tilanteessa 5-0.

Kotijoukkueen maalinälkä ei ollut vieläkään tyydytetty vaan kolmannessakin erässä verkkoa venyteltiin kolmeen kertaan. Alkuminuuteilla Roosa Marjoniemi iski illan toisen kihauksensa. Erän puoivälissä nähtiin jälleen komea alivoimapelinäytös: Emilia Pääkkö hassutteli vastujaa hyökkäspäädyssä useampaan otteeseen syöttäen lopulta viivaan Kirsi-Marja Hannulalle, jonka jäännuoliaisen Emilia Pekkarinen ohjasi maalin kattoon. Loppunumerot 8-0 tyylitteli Emilia Pääkkö.

Sunnuntain tehot: Emilia Pekkarinen, Emilia Pääkkö ja Kaisu Vähäsöyrinki 1+2, Moona Keskisarja ja Roosa Marjoniemi 2+0, Marjaana Kinnunen 0+2, Elina Haikola 1+0, Kirsi-Marja Hannula, Roosa Honkala ja Sonja Hosionaho 0+1.

NiceHockeyn parhaana palkittu Sari Pipinen torjui nollapelin 28 torjunnalla ja Jääkarhu-vahti Virve Anttila ehätti 31 kertaa kiekon tielle. YJK:n parhaana palkittiin Sanni Kaattari. Jenni palkitsi Möllillä viikonloppuna neljä ottelua urakoineen ja NiceHockey-paidassa kauden parastaan esittäneen Kirsi-Marja Hannulan.

NiceHockey pelasi kaksi hyvää peliä viikonloppuna. Suurempikin pistesaalis olisi ollut otettavana, mutta kolmeen oli tyytyminen. Hienoa otteluissa oli kaikkien kolmen kentällisen onnistuminen ja upea taistelu läpi otteluiden. Maalihanat aukesivat kunnolla kotikaukalossa ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. NiceHockeyn osalta sarja jatkuu kahden viikon kuluttua kahdella Kärppä-pelillä: Lauantaina saunotaan 3.2. Oulun Raksilan kakkoshallin löylissä ja sunnuntaina jatketaan Uikko-areenalla klo 14.15.


Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
NiceHockey 8 - 0
(2 - 0) (3 - 0) (3 - 0)
YJK
4' Jäähy: 2 min Nimi

5' Jäähy: 2 min Nimi

17' Jäähy: 2 min Nimi

17' Maali Keskisarja Moona

17' Maalisyöttö Pekkarinen Emilia

18' Maali Nimi

18' Maalisyöttö Nimi

25' Maali Haikola Elina

25' Maalisyöttö Nimi

25' 2. maalisyöttö Nimi

26' Maali Keskisarja Moona

26' Maalisyöttö Nimi

26' 2. maalisyöttö Pekkarinen Emilia

34' Maali Marjoniemi Roosa

34' Maalisyöttö Nimi

41' Maali Marjoniemi Roosa

41' Maalisyöttö Hosionaho Sonja

41' 2. maalisyöttö Nimi

48' Jäähy: 2 min Turunen Viivi

49' Maali Pekkarinen Emilia

49' Maalisyöttö Nimi

49' 2. maalisyöttö Nimi

51' Maali Nimi

52' Jäähy: 2 min Haikola Elina
Lisää uutisia
Cowboys NiceHockey
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031
 
Liity Cowboys'in Jäseneksi
Kategoriat